Onneni olla Herraa lähellä, turvata voin yksin Jumalaan

Mua vähän jännittää.

Mä haluan kirjoittaa yhdestä ehdottomasta henkilökohtaisen hyvinvointini kulmakivestä, joka auttaa minua voimaan hyvin ja saa minut voimaan hyvin. Se on nimittäin usko Jumalaan, josta olen kiitollinen :-)

Tässä vaiheessa, jos satut olemaan ateisti, ei mitään. Mutta jos aiot tulla suoltamaan mielesi synkimmät salaisuudet haukkumisen ja vihapuheen keinoin, niin olehyvä ja poistu. En minä pakota ketään lukemaan, enkä kyllä täällä aio mitään aivopesuakaan toimittaa, vaan kertoa uskostani ja siitä, miten se auttaa minua voimaan hyvin.

"Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt. Jos ahdistuksen tie on edessämme myös silloin kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa." 

Mä oon ollu varhaislapsuudesta yläasteelle asti sellasessa sulosessa ja viattomassa lapsuudenuskossa. Kävin kristillisessä kerhossa, lastenleireillä ja tyttö- ja kokkikerhossa. Tajusin itseasiassa vasta näin "aikuisiällä" miten hyvissä käsissä olen eläny koko lapsuuteni sen puolesta, että oon niin tiheesti käyny srk jutuissa jo sillon...:-) Mutta sitten kun menin yläasteelle, niin musta tuli kapinallinen agnostikko, joka ihan luonnollisestikkin pohti elämänkatsomuksellisia ja uskonnollisia kysymyksiä, eikä oikee ajatellu asiaa uskona, vaan uskontona ja jotenkin rajoittavana asiana. No, aloitin vuonna 2008 rippikoulun, jolloin mulla oli elämässä tosi paljon meneillään. Olin koulukiusattu kaappisyömishäiriöinen ongelmateini, jota ei voinu vähempää kiinnostaa se kirosana, nimeltään uskonto ja semmonen hihhulimeininki, millaisena pidin seurakunnan toimintaa tajuamatta että oon ite käyny seurakunnassa aika paljonkin.

"Kerran usko lapsuuden sulla oli suloinen, kätesi sä rukoukseen liitit ain'. 'Levolle lasken luojani armias ole suojani', näin sä rukoilit niin iltaisin sä vain. Etsiessäs onnea harhateillä jouduit sä, surua ja tuskaa toi vain maailma. Tie on pitkä takaisin, salassa sä itketkin muistaessasi lapsuuskodin onnea."

Rippileiri koitti, jossa teineilin tavalliseen tapaani parhaan ystäväni kanssa. Ennen riparia olin alkanu salaa itekseni odottamaan riparia innolla, vaikka muille väitinkin että ei kiinnosta. Leirillä tajusin,
että tää puuha on tosi kivaa ja isoset on kivoja tyyppejä. Aloin pikkuhiljaa uskoa semmosella "kypsyneemmällä lapsuuden uskolla" ja lähin isoskoulutukseen. Vuodet 2009-2011 oli ihan tajuttoman ihania. Oli kivaa kuulua joukkoon, jossa sai käsitellä omia normaaleja teini-ikään kuuluvia ongelmia ja juttuja samanikästen ja mikä parhainta, avointen ja mukavien ihmisten kanssa. Olin toisaalta tosi ylpeä ja onnellinen kun olin vasta "tullut uskoon" uudestaan, mutta toisaalta häpesin sitä. Sain kuulla kuittailuja ja haukkumisia aika paljonkin, mitä kuulee vielä välillä. Mutta sillon se oli pahempi juttu, kun se oli niin uus juttu ja mulla oli tosi huono itsetunto sietämään moisia juttuja. Nykyään sitä saattaa vaan nauraa ja miettiä että jopas tota nyt nyppii toisen henk. Koht asiat :D

"Sieltä etsin mä rauhaa missä sieluni oli levoton. Usein astuin mä harhaan, vaikka tiesin missä kotini on. Etsin uutta suuntaa elämääni, silloin Jeesus puhui suoraan minun sydämeeni; "Hän on tie, Hän on tie, totuus ja elämä. Hän on tie, Hän vie paikkaan, jossa sielu saa levätä. Sydämessä on rauha, eikä kukaan sitä riistää voi. Vaikka maailma pauhaa, Jeesus nostaa minut, luvannut on. Hän on tie, Hän on tie, totuus ja elämä. Hän on tie, Hän vie paikkaan jossa sielu saa levätä."

Mutta sitten tuli kesä 2011, josta alko mun teini-iän isoin kriisi sitten koulukiusaamisen ja syömishäiriön, joka nosti päätään hyvinkin usein ja ahkerasti tuolloin. En halua alkaa avaamaan sen enempää, että olin loukattu ja voin huonosti. Ihmissuhdeongelmia ja henkilökohtaisia ongelmia muille jaettavaks asti. Kävin koko ton ajan töissä, mitkä uuvuttavuudellaa. Ja stressaavuudella vaa pahensivat niitä ongelmia. Muistan itkeneeni ja rukoilleeni apua ja anteeksantoa ehkä eniten elämässäni. Synkkiä aikoja, joista on onneksi selvitty. Nyt voin sanoa, että oon kasvanu uskossa aivan älyttömästi. Osaan kyseenalaistaa asioita, mutta luotan täysin Herraan ja tiedän, että mulle on suunnitelma jo tehtynä. Ei tarvitse huolehtia mistään, vaikka sitä tulee tehtyä aivan liikaakin välillä. Nyt voi kiittää ja ylistää ilolla :-)

"Tielle on viritelly verkkoja monta ansaa, se kavaluuttansa hurskaalle kuoppaa kaivaa. Monet se saa astumaan polultansa harhaan, mutta korkeimman varjeluksessa, kaikkivaltiaan varjossa saan laulaa; 'vaikka vaeltaisin vaarjonen varjossa en mä pelkäisi mitään pahuutta. Koska sielläkin sinä olet lähellä kantavalla kädelläsi turvaat takaa ja edestä. Sinun vitsas ja sauvas aamusta iltaan tukee ja suojaa kulkijaa."

"'Tuo on Jumalan siunaamana' sanoi hän kadehtien. Vaikeita aikoja kokenut, elää toivossa päivien parempien. Uupumus painaa, hieman masennuskin vaivaa. Hän näkee toisissa mitä elämäänsä kaipaa. Ei osaa ajatella, ettei muillakaan mee aina hyvin. Elämä on vain ongelmiinsa keskittymist. Kumoa vaan ymmärtäis, ettei olosuhteet kauemmas Jumalast' vie vaik kuinka kivinen olisi tie. Ei mikään, ei korkeus ei syvyys syvinkään, ei kuolema, elämä voi Luojasta erottaa meitä, voi Luojastaan erottaa. 'Tuo on Jumalan hylkäämä', sanoo hieman ylpeenä. Tosi hyvin pyyhkii, vaikka muilla olisi synkempää. 'Ei mitään ongelmii oo mulla, en tiedä niistä' näkee vaan huonommin pärjääviä ihmisii ympärillään. Ei osaa ajatella, ettei menestys oo ainut sinaus ja kurjuus kirous, vaikka niin ajatteluun ois kiusaus. Ois elämä vaik kuin ylpeää tai rahakast, on Jumala yhtä lähellä häntä, kuin ketä tahansa. Ei mikään, ei korkeus ei syvyys syvinkään, ei kuolema, elämä voi Luojasta erottaa meitä, voi Luojastaan erottaa."

Mä en ole mikään täydellisen uskovaisen esikuva. Enkä tule koskaan olemaan. Mä olen ihminen. Ihmiset tekee, tulee aina tekemään ja on aina tehneet virheitä, enkä mä ole mikään poikkeus siinä. Kuulen aika usein sanottavan, että musta ei uskois että mä olen uskossa, mikä on tosi sääli, jos ihmiset pitää kaikkia uskovaisia ihmisiä jotenkin täydellisinä tai sellaisina, jotka on joka ilta kiltisti kotona lukemassa raamattua, jotka ei kuuntele musiikkia, meikkaa tai seurustele. On sellasiakin, mutta mä en ole sellainen, joten ennenkuin tulette tänne suu vaahdoten vaatimaan minua roviolle (vitsivitsi, en usko että kukaan mun blogiin eksyvistä tekis tosissaan niin, elette ole uskovaiset nuoret -facebook ryhmästä niitä pahimpia riidankylväjiä ja toisten tuomitsijoita) niin miettikääpä, että olisko teillä varaa katsoa ensin vaikka peiliin tai miettiä, että onko kellään oikestaan varaa tuomita toisia? Mun mielestä ei, vaikka itsekin syyllistyn moiseen. Viimeinen tuomio on vain ja ainoastaan Jumalalla, eikä ennenaikaisiin tuomioihin ole tarvetta. 

" Helluntaioppi on perkeleestä, Lutherin kirkko on perkeleestä, Lohkot ja lahkot on perkeleestä, Liperit ja kaavut on perkeleestä. Ylinouseva kvartti on perkeleestä, Rankempi rokki on perkeleestä, Rummut ja haitarit perkeleestä, Euroviisut on perkeleestä. Tiedän että Jeesus ymmärrät
sinustakin sanoivat niin! Nyt täytyy hiipiä varpaillaan joka nurkan taa onkin päässyt perkeleitä. Tulenpalavat nuolet vanhaan lihaan kohdistaa,  loukkaa ja haavoittaa. Oma kaappi kun aukaistaan on se pullollaan langenneita enkeleitä. Kaksiteräinen miekka tylstynyt ja ruosteissaan, rakkaus kahleissaan.

Punaiset hiukset on perkeleestä, Puutarhagrillit on perkeleestä, Tangot ja valssit on perkeleestä, Tiedätkö mikä on perkeleestä? Viha! On perkeleestä. Kateus! On perkeleestä. Katkeruus! On perkeleestä. Synti! On perkeleestä. Saatana on perkeleestä. Nyt täytyy hiipiä varpaillaan joka nurkan taa onkin päässyt perkeleitä. Tulenpalavat nuolet vanhaan lihaan kohdistaa, loukkaa ja haavoittaa. Oma kaappi kun aukaistaan on se pullollaan langenneita enkeleitä. Kaksiteräinen miekka tylstynyt ja ruosteissaan, rakkaus kahleissaan."

Tekstien välissä olevat sitaatit ovat parista minun lemppari gospelbiisistäni, joista pääsemmekin minulle hyvin läheiseen aiheeseen, nimittäin gospelmusiikkiin. Kuten tiedätte, niin järjestän Vappugospel nimistä tapahtumaa, jossa pääpainona toimii musiikki ja gospelartistit. Luonnollisesti aikani kuluu hyvin sutjakasti kuumimpia gospelnimiä selaillessa, kuunnellessa ja arvioidessa. Laulan myös housebandissä, jossa soitamme gospelmusiikkia covereina. Minusta gospelmusiikki on tosi siistiä. Miettikääpä nyt vaikka sellaisia bändejä ja artisteja, kuin Immanuel, Ruudolf, Skillet ja Paramore? Viimeisin heistä ei nyt tosin enää tee gospelmusiikkia, mutta sekin bändi aloitti gospelmusiikilla, kuten myös Juha Tapio, Whitney Houston ja monet muut. Kolme edellämainittua artistia ja bändiä ovat erittäin kysyttyjä ja fanitettuja gospelnimiä. Se vasta rikkoo mielikuvaa enkelikuorosta laulamassa virsiä. Vaikka ei virsissä ole mitään vikaa. Ne on hyvin sanoitettuja ja sävellettyjä biisejä, joista saa sovitettua aivan tajukovaa settiä, trust me, been there done that! 

Ei uskossa olo aina ole helppoa. Välillä on tosi vaikeeta uskoa, on epäilyksiä (mitä kuuluikin olla), häpeää uskoaan, tuntuu että kulku on raskasta ja vaan kärsii, kun on uskossa. Silloin rukous auttaa, tulee jotenkin parempi olo, kun voi purkaa kaiken miettimättä että loukkaantuuko toi toinen, kun näyttää ittensä niin paljaana kun voi vaan olla.

Biisit, joista sitaatit ovat:

Hyvyyden voima, virsi 600

Lapsuuden usko, Punainen laulukirja

Kaemo- Hän on tie

Katajainen kansa- Vaarojen varjoissa

Katajainen kansa- Ei luojasta voi erottaa

HB- Perkeleitä (joka muuten kertoo noista arvostelijoista ja niiden tuomistevasta ajattelutavastaan, kun täytyisi keskittyä olennaiseen)