Tämän päivän aiheena toimii syömishäiriö, jota sairastin vuodesta 2007 hyvin epäsäännöllisin ajoin ja kausittain. Kuulostaa oudolta, mutta sitä se epäsäännöllinen syömishäiriö usein on. Ja ylipäätänsä oikeestaan mikä tahansa sairaus. Ei munuaiset vajaatoimintaa sairastavatkaan kokoajan ole dialyysissa tai ne anorektikot osastolla.
Tää teksti on tosi vaikea kirjoittaa. Ei siksi, että itse kirjoittaminen olisi vaikeaa, vaan siksi, että asian käsittely on hankalaa. Vieläkin.
Mä en edes tarkkaan muista, että millon sairaus alko. Ehkä se jälkeen, kun mua alettiin kiusata yläasteella vähän sen jälkeen, kun seiskaluokka alko. Kiusaaminen oli ulkonäköön keskittyvää, niinkun yleensä se on kun kiusaaja tai hänen hännystelijänsä ei tunne kiusaamisen kohdetta. Se kiusaaminen levis jopa mun luokkalaisten keskuuteen ja ei menny aikaakaan, kun sain varmasti jokaikisenä koulupäivänä kuulla olevani joko lauta, läski tai muuten vaan tosi epämiellyttävä, mikä toisaalta oli tosi hassua koska lauta ja lihava on jossain määrin toistensa vastakohtia.
Muistan, miten olin ihan hajalla ja päätin alkaa muuttamaan itseäni "paremmaksi". Ensin se alkoi laihdutuksella, kun olin niin kaamea valas kiusaajien mielestä, sitten lihotuksella kun olin hirveä luukasa ja lauta, sitten hullulta terveellisyyden tavoittelulla kun se oli "muodissa" ja jo valmiiksi treenaisin paljon, sitten taas lihotuksella kun kuulin eräältä minulle silloisen elämäni tärkeimmältä ihmiseltä, että "Sä oot kyllä tosi laiha. Laihat ihmiset on rumia, mä tykkään enemmän kun on vähän muotoja." Mikä merkitsi minulle tätä; "Olet ruma, lihota itteäs ruma luukasa. Kukaan ei sinua halua." Sillä sairas mieleni ikäänkuin käänsi sen tuollaiseksi. Olen onneksi jo tänäpäivänä tajunnut, ettei ko. Kommentti ollut loukkaus tai saatikka henkilökohtaiseksi tarkoitettu, vaan tahaton pohdinta mitä jokainen sattuu nyt päästämään suustaan. Silloin se kyllä sattui ja kovaa.
Jokaisen noiden "muutos parempaan -kauden" välissä oli niitä ns. Hyviä kausia, milloin söin ja elin kuin normaali ihminen sitä kummemmin miettimättä. Sellasta normaalia ja tervettä elämää, mikä on ehkä parhainta ikinä. Kunnes taas tuli joku elämän kriisi, joka veti jo hyvässä nousukaudessa olleen paranemiseni takaisin lähtöruutuun. Olen valitettavasti sellainen ihminen, joka reagoin elämän kriiseihin ja vastoinkäymisiin syömisella ja ruoalla, etenkin epäterveellä syömisellä.
Tein opinnäytetyöni syömishäiriöistä nuorilla ihmisillä ja minulle avautui moni asia kuin ensimmäistä kertaa olisin kuullut ja lukenut niistä, vaikka olin elänyt ruoan, syömisen, urheilun ja näiden kolmen jatkuvan ajattelun keskiössä niin monta vuotta. Aloin ikäänkuin ensimmäistä kertaa oikeasti parantua, kun sain työstää sitä prosessia oikeasti rauhassa, lukea sairaudesta, kumota fiktiosta sairaudesta ja muuttaa omia käsityksiäni. Lisäksi pääsin juttelemaan monien asiantuntijoiden kanssa sairaudesta ja löysin vertaistuki kanavan, missä entiset sh ihmiset voivat auttaa sairaudesta kamppailevia nuoria opettamalla uudestaan heitä löytämään normaalin arjen riemut, kuten leffassa ja kahviloissa käynnin, mitkä ovat monelle sh ihmiselle painajaismaisia asioita.
Opin myös, että minun sairauteni ei todellakaan ole vain "ruoalla pelleilyä" tai "erikoiskohtelun hakemista" mitä minulle oltiin toitotettu monet vuodet. Opin, että monet tytöt jotka kamppailevat syömisen kanssa eri muodoissa, saattavatkin sairastaa epätyypillistä syömishäiriötä. Epätyypillisestä syömishäiriöstä on usein kyse, kun esimerkiksi anoreksian, bulimian, BEDin (Bing eating disorder, eli ahmimishiriö ilman oksentelua) tai ortoreksian lääketieteelliset kriteerit eivät täyty tai sairauksien eri oireita ja kriteerejä sekoittuu keskenään.
Itse muistelin, että mitä minulla on ollut näistä oireista. Niitä löytyi aikamoinen lista kun selasi syömishäiriöliiton kriteerejä ja muisteli omaa syömiskäyttäytymistään näiden "muutoskausien" aikana. En halua alkaa kertomaan ja retostelemaan, että mitä oireita minulla on ollut, mutta voin sanoa että sairauteeni kuuluu anorektisia- ahmimishäiriöisiä ja ortorektisia piirteitä.
Nyt voin sanoa, että minulla ei ole ollut lähes puoleen vuoteen mitään suurempaa ongelmaa syömisen suhteen. Olen jopa oppinut, etten saa omien ongelmieni, elämän kriisien ja vastoinkäymisten vaikuttaa syömiseeni. Syömiseni on siis normaalia ja sellaista, mitä monellamonella muullakin terveellä eikä minun tarvitse enää suorittaa sitä. Saatan ajattelematta skipata aterioita esimerkiksi venähtäneiden yöunien takia, mutta en anna sen häiritä. Syön rutiininomaisesti, niinkuin kuuluukin. Monella syömishäiriöisellä tuntuu olevan harhana se, että normaalia syömistä on noudattaa tiukasti ja joustamattomasti ateriasuunnitelmaa, jonka ravitsemusterapeutti on lääkäreiden ja sairaan hoitajien kanssa laatinut. He eivät välttämättä ymmärrä, etteivät ihmiset syö noin. Normaalisti ihminen syö, kun on nälkä. Normaalisti syöminen on yksi elämän vaivattomampia asioita, joka tapahtuu kuin itsestään. Normaalisti ihmisen arkeen kuuluu ruoka, mutta se ei vie kaikkea energiaa ja aikaa sen miettimisen muodossa.
Olin pitkään hyvin epäileväinen, että voinko aloittaa tätä blogia. Pelkäsin, että se saa sairauden nostamaan päätään ja tämä sivu olisi kanava, jossa edesauttaisin sairauttani olemaan parantumatta. Päätin pitkien pohdintojen jälkeen, että alan kirjoittamaan, mutta siihen on ehdot. Ne ovat tässä;
1. En saa missään olosuhteessa tai mielentilassa ruokkia sairaita ajatuksiani ja pitää blogia kanavana ruokkia niitä.
2. Otan selvää monipuolisesta ja sopivan terveellisesta ja täyttävästä ravinnosta ja energiantarpeestani. Pyrin noudattamaan sitä mahdollisimman hyvin, mutta annan itselleni joustonvaraa.
3. En rankaise itseäni "syömisvirheistäni", eli roskaruoasta ja muusta epäterveellisestä, vaan muistan että herkutella saa ja pitää, mutta pitää muistaa kohtuus.
4. Muistan myös sen kohtuuden. Kohtuutta ei ole mättää kuin syöttöporsas.
5. Vältän tunne- ja palkintosyömistä. Ajattelen ruosta, että se olisi ensisijaisesti polttoainetta keholle.
6. En rankaise myöskään itseäni, jos jokin treenikerta jää väliin tai ei vain huvita lähtä treeneihin. Muistan myös, että ihminen tarvitse lepoa ja että tätä tehdään vain ja ainoastaan oman hyvinvoinnin ehdoilla.
7. En välitä ilkeistä kommenteista ja katseista treenatessa. Muistan myös, että suurinosa niistä on vain oman mieleni tuotoksia.
8. Pysyn kaukana fitnessistä. Se ei sovi minulle, tiedän sen.
9. Rakastan itseäni, vaikka mitä kävisi.
10. En keskity ulkonäköön tai saavutuksiin, vaan hyvään oloon ja hyvinvointiin.
HUH onpa mieli nyt tyhjä, kun sai tämän kirjoitettua :-) Otsikon biisi on Chisun Sabotage, mikä on ollut erittäin kuvaava biisi minun sairaudestani, joka sabotoi ja toimi pitkään ikäänkuin ainoana ystävänä kenen tukeuduin, vaikka ei se niin kuuluisi olla.
Toivottavasti jaksoitte lukea! Palautetta voi laittaa kommenttiboksiin, jos tahtoo :-)
